Syötteet:
Artikkelit
Kommentit

Kohdistettu ympyrään

Seppo, Piia, seppi ja tunkio. Yksi toiseen, toinen molempiin ja viimeinen kerää potin. Kaikki pelissä, ei mitään menetettävää. Otan yhden juoman, kiitos.

Hyvästeltyäni nauriin, kauniin kalan ja vanhan kuoreni, pystyin uimaan pintaan ja lähestymään elämäni ruosteisten ketjujen kiinnityskohtaa vallan suurella menestyksellä. Se oli aikaa, jolloin huomasin asioita, nyt huomaan vasaroita jotka takovat taukoamatta puupintaa vuorottain osuen rautalevyyn jona pidän Joonasmaria. Pällit yhdistyvät.

Henkilötiedot sain, niillä loistin ja ne poistin. Heitin pohjattomaan kuiluun, jonka tämän pienen yhtenäisen viivan alapuolella huomaan. Olen ylhäällä alasin ja alhaalla olen merkattu muuli Chilen rajalla jauhamassa paskaa narttujen kanssa. Nyt tarvitsisi päättää mikä minulle sopii paremmin. Valitsen odottamisen, autuuden, vapinat ja valinnanvaran. Se tekee kaksi v-alkuista, yhden a- ja o-alkuisen sanan, eli yhteensä neljä sanaa. Näiden sanojen aakkosjärjestelmän sijanumeroiden summa on 60, josta saamme sanojen keskimääräiseksi sijoitukseksi 15. Se on o-kirjain.

Tähän asti tämä kirjain mainitaan 52 kertaa tässä tekstissä. 52 on matematiikassa viides Bellin numero. Se on myös Telluuri (Te) alkuaineen järjestysnumero, joka taas on sukua Seleenille (34. Se) ja Rikille (16. S). Afrikassa on 52 maata, se on myös Meksikon suuntanumero, ja yhdysvaltalaisen Ray Krocin ikä, kun hän avasi ensimmäisen McDonald’s syöttölän Des Plainesiin. Lihavat ihmiset, elukat, pällit palasivat.

Olemme ottaneet osaa melko mielenkiintoiseen lukuun, ehkä siksi, että nämä numerot ovat yleensä lähellä toisiaan. Mokomat, hyyh – nyy. 52 ei kuitenkaan osaa olla itsekseen, vaan tarvitsee yleensä kaveriksi
parren sanoista, jotka tietävät miltä siitä tuntuu. Se oli aikaa se, Joonasmarin paluu, Joonasmarin lähtöselvitys ja laukaisu 35 786 kilometrin päähän päiväntasaajasta. Moni näkee auringon, joku näkee tähdet, Joonasmari ei näe ketään.

Kansalaiset nostavat kulmiaan, massa juhlii!

Tarvitsen uuden lasillisen.

Yksinäinen barokkilusikka

nyt oli viisi esinettä. pitsipalasia, kaksi epämiellyttävää kansiota, tahdikas veistopuukko ja yks vitun ämpäri. kahvinkeitto kaatui päivän polttavaan poliittiseen tilanteeseen. kaahaan pahvisia kaiuttimia alas-ylös-alas. ääni ääni ääni äÄNI ÄÄNI! laskelmat kaatuvat, liikaa pisteitä suoralla. ulkoilma saa pohtimaan jiirin ja diagonaalin suhdetta. ja suhteita hengitysilman ja hengittäjän välillä. suhteita joissa voi yrittää kärpästää. oravanloukkuja joissa kiertävävien tautien anatomiaa jokainen persposki pysähtyy haistelemaan.. hermostus oravan karvoissa selviytyy myös oravan tautiin, ja tauti saa persoonan. turha silti väittää että taudista tulisi meidän pentti tai naapurin maarit.

Kilahdus, kaksi, kilahdus, maarit. Teollisuus hymyilee taustalla. Tehtaan edustaa kasvaa umpeen täiruohoa, täti uppoaa, setä kohoaa. Onko tämä sukupuolikysymys? Kummalla suvun puolella on paremmat kauhat? Kysymyksenasettelu viittaa ulkopuolisen eksymisestä pellolle, marjoja taskut ja ämpärit solkenaan. Marjavirta, marjapuro, ei kannata jatkaa. Setä halkeaa, setä on kuilu. Setä on lusikka. Setä on barokkia.

Pari penniä, pari penniä

ko hauttaa, naksuu naksuu, tirisee. pelasin muumipeliä ja itkin, en ymmärtänyt tanssista tai sijamuodoista. muistan lasilattian kopinan, ahdistun takametsän näädän seurassa. sillä on niin kimeä ääni! tämä on elämänkerrallista. jakelen pennejä pettureille ja paskiaisille, en sijaa enää vuodettani. selailen vuosiani kuin pornolehteä kirjastossa ja muistelen ininää. rullaluistelun taikaa ei voi aina ymmärtää, mutta anskattoo kun asfaltti aaltoilee ja katukivet kiiltää, kyllä siinä pääsee naurunremakka raavaalta laivuriltakin.

ainiin, olenko kertonutkaan laivurin tarinaa? laivuri oli, eli, ja vaikutti. laivuri hallitsi tervehdykset kummallakin kädellä. laivuri ei koskaan käyttänyt hissiä. laivurin takataskussa oli aina hieman ananaspastilleja. laivurin lempipuuhia oli katsella pitkin kerrostalojen seiniä ja laskea ikkunoita. laivuria otti aivoon kun joku kompasteli ruuhka-aikaan. laivurin asunnossa haisi siirappi ja hiki. laivurin huonekalut olivat matalia ja epämukavia, mutta laivuri oli niihin mieltynyt. emmeköhän tiedä hänestä jo aivan tarpeeksi.

No nyt on kaikkee, voi kyllä nyt onkin kaikkee! Tuus Pauli kattoon, kyllä nyt on kaikkee!

Stan, by no means

It’s easy to imagine they are just a bunch of assholes after hitting some of that fame bouncing shit on the top of the world. Who can deny the chickens, who could DO SUCH A THING! Turkeys, the turk-like turkshabilians. Stan-ish behaviour, posing babble pleasures and reassures the poorness.

Wheelbrought pamflets, stuffing near our garden. Ducks on the oppisition are adjourned, gooses stay still on the otherside. Roll over muckraker.

Fishy.

Seemless Disposing of Oranges

Climb the hill, casual wear. Clothes on the otherside seem all nice, fancy and gay. How could we not see beyond this mighty sea, do we have the ball’s? DO WE! By the stiffness of a jolly rancher riding on a sunset boulevard with a seagull filled with ice cream and cotton candy we do!

All that we need is another man underground. My personal Tibet has flowers and spring flavoured mouthwash frozen inside a fruit of the loom, seems ordinary even though it is hardly just another busy beaver’s business class topics for the third world countries.

Kirveen isku kantoon, paljas kallio yllättää särkyvän silmän munan pienet peipot laulaa. Aivan kuin niitä kiehtoo marjat, pensaat kiinnostaa vahinko, ruostuneen junan ensimmäisen liikkeellepanijan sattumakortti.

Vastuuntuntoiset naamat, naamat, naamat, väsyneet naamat ja niiden peilikuvat nyökkäävät uuden järjestelmän keskittämisen kaipuulle. Homo spaniel, kuin kiinnostuksissaan asian pöydälle nostaa, varsan sielun tavoittaa, kumartaa, pahoinpidellään. Kylä, sana vaikutuksesta ja ryhmän kulttuurin puolestapuhumisesta.

Piste saapuu. Heille, jotka saavuttaa se saapuu kulman takaa suojatiestä kolme metriä, kohta neljä. Vertauksien tiellä on monta mutkaa mutta opasteille on tehty asioita, juttuja.

Jos minä otan, otan minkä saan eikä siinä ole veroa vielä, yleensä otan pieniä esineitä.

Juomalle olisi tilaa, kaksi J-alkuista kappaletta varmistaa asian.

Juhlakalu

Lusikan taipuminen pysäytti taannoin, vanhasta uutta samovaari. Kaikesta tulee kivoja kaluja liimalla ja hyvällä mielellä. Iloiset virneet odottavat niittoa, samoin viikatemies. Odottakaa vain ja todistakaa, hänen läsnäolonsa uhkuu mielihyvää ja positiivista energiaa! Polttakaa hänen silmänsä, pala!

Minne vierit, kaakki, onko maailma vinossa? Tyhmänä saat kärsiä ja viisaana oivallat vanhan sanonnan, pari. Sanohan terveisiä varvulle, männylle, kaistalle, ja niille sosialisteille siellä sillan liepeillä! Voiton henki ottelun vanha vara, ota koppi!? Ehne puuh.

Olemme hiljaa kunnes kuura kuittaa viljan tai sato on palanut. Miksi keskellä? Ei helvetissä semmoista.

Vallan agrikultturellia, sääli. Hnnn!

Happenings by the graham

They took my nearly participating fingers from the cup of justice and said I wasn’t qualified. Well as they said, the grass is cut from your side. I could hear miles away one small animal agreeing with them, the others were nodding their heads. The league of the ungrateful was on the move.

Highest of hopes, Lucky James and the Frog

I couldn’t admit it first. I truly am in a hole. Hole as being not one of them frogs who just hang… Never mind… But as a meaning with physical methods to take part on building a new breed of sour cream & onion flavoured chipmonks to hang around my little logde and take part on almost everyones’ quest to have some impact on society.

Next stepping out the thriller himself, mr. Slowhand in person, Joul the Riddler! Canned social skills opened for the first time to a wider audience of potential hot dogs and natchos for Master, Joul had to contact his union for advise on not selecting just the right approach nor the right words but the timing of sentences. Joul the Riddler used to be known as “the Puzzler”, but after noticing he had no right answers to his own quoestions a name change was mandatory. He has been very proud about his new name for the obvious reason that after the year 2003 it came more hip than the one with z’s on it. So there we have it, another soul saved.

Hooverin’ roun’ town

Watchout for those neighbourhood watchers seems endless, still this mighty group of impotents continues hoovering houses aside the main street at night. Business is hot but they do not care a Tinker’s Dam about that, main reason stays taking something from everyone. It’s hard to understand their bold ways, especially with jewellery, but at least they prove their point. It’s a mighty group of smoothface, liquour pushing, huge time sailing, fistfull craving, punk ass twirling criminals.

Butterscotch dreamhouse, I’ll say.

« Uudemmat artikkelit - Vanhemmat artikkelit »